Lehtijuttuja meistä ja koiristamme

Lehden kansi + artikkelin ensimmäinen sivu

ASE & ERÄ - lehti 7 / 04

Isomünsterinseisojasta tuli perheen
Monipuolinen metsästyskoira

Sana monipuolinen saattaa aluksi tuntua hyvien metsästyskoirarotujen kohdalla jopa kuluneelta sanonnalta. Harvinainen ja siten monelle outo tuttavuus isomünsterinseisoja on silti juuri sellainen - monipuolinen. tämä taitava pienriistakoira osaa seisonnan ja noudon yhtä lailla kuin jäljestyksen.

Carda vom Isseltal on helmikuussa neljä vuotta täyttävä isomünsterinseisojanarttu. kotonaan, sisällä ollessaan hyvin rauhallinen, perhekoiraksi luokiteltava. Mutta Cardallapa on kaksi luonnetta.  - Tällainen 'peto' tämä on kotonaan, eipä sitä uskoisi lainkaan samaksi koiraksi sen päästessä riistan perään, toteaa Jura Lehtinen lempeästi rapsuttaessaan selälleen sohvalle heittäytyvää koiraa. Perhekoiran luonne ja perhekoiran ulkonäkö. Musta-valkoinen pitkäkarvainen turkki on kiiltävä ja pään piirteet ovat lempeän pyöreät. Ei ihme, että rotua on haaveiltu monesti seurakoiraksi, jota se ei ole. Isomünsterinseisoja on metsästykoira, jota on vain yhtä linjaa. Se tykkää rypeä vaikeissa maastoissa saaliin perässä, Sellaisiin sen pitää päästä.
 Rotu on myös harvinainen. Suomessa sitä on noin 60 kappaletta ja kotimaassa Saksassakin rekisteröinnit liikkuvat vuosittain muutamissa sadoissa.

Haussa kestävä ja voimakas

 Kyseessä oleva Carda on Vihtiläisten omistajiensa, Jura Lehtisen ja Taru Lammisen perheessä ensimmäinen metsästyskoira aikasempien saksanpaimenkoirien jälkeen. Hyppy palveluskoirien parista oli luontevaa, sillä Jura halusi metsälle kaverin. Noutajat ja muut rodut mietittiin kaikki vuoron perään. Karkeakarvainen saksanseisoja miellytti luonteeltaan ja ominaisuuksiltaan, mutta toisaalta he tunsivat vetoa englanninsetterin ulkonäköön. Koiran tuli olla lisäksi riittävän iso. Sen tulisi olla tarpeeksi voimakas, jotta se pystyisi vetämään pulkkaa. Talvenkestävyyden lisäksi rodun tuli olla helppohoitoinen.
 - Pitkästä seulonnasta jäi jäljelle kaksi koiraa, pitkäkarvainen saksanseisoja ja isomünsterinseisoja. Mustavalkoisesta väristä pidimme erityisesti, kun isomünsterinseisojan kuvan ensimmäisen kerran bongasimme, kertaa Taru koirahankinnan ensihetkiä. Netistä ja koirakirjoista selvitettiin kaikki mahdollinen ja Metsästäjä-lehdestä löytyi Saksanseisojakerhon jalostusneuvoja Erja Nummen yhteystiedot. - Kyselimme häneltä rodusta ja onko vain toiveajattelua saada meille sellainen. Hän kyseli tarkkaan asioista ja pyysi sitten soittamaan avustajalleen Elina Lustigille. Taas sama kysely: mistä olette tästä kuulleet ja mihin käyttöön aiotte koiran hankkia, ettei se vain menisi seurakoiraksi, mikä on vain hyvä asia, sillä näin koirat pääsevät oikeaan käyttöön, Taru jatkaa.
 
Pikapäätös saksasta

 Puhelinkeskustelusta Elinan kanssa ei mennyt kuin muutama päivä, kun tämä soitti Saksata löytyvän juuri halunlaisen koiran. Sikäläinen hintataso on noin kaksi kolmannesta suomalaisesta, joten käyttöön jäisivät vielä matkarahat.  - Yhdeksänviikkoisista 10 pennusta oli vielä yksi narttu jäljellä ja asialla oli vielä kiire päättää. Niinpä vajaassa viikossa päätöksen teosta koira oli jo meillä kotona.
 Taru lähti lentäen hakemaan koiraa, sillä sikäläiset kasvattajat eivät suostu lähettämään pentua näkemättä tulevaa omistajaa. - Kuulin kuinka pennun 'opetus' metsästyskoiraksi oli jo aloitettu. Sitä oli harjoitettu piisamin kanssa ja annettu lintujen eli metsästysviettejä oli herätelty.
 Elina Lustig puolestaan muistuttaa, että Saksassa metsästyskoirat asuvat yleensä tarhoissa, eivätkä sisällä perheen kanssa kotikoirana kuten Suomessa. Siellä metsästyskoirien pennut eivät vietä ensimmäisen vuoden lapsuutta. Isomünsterinseisoja jopa saattaa kiintyä ihmisiin niin syvästi, että on erikseen opetettava olemaan yksin.

Kovapäinen oppilas

 - Emännälle nostan hattua Cardan kouluttamisesta. Minä olen vain hyödyntänyt hänen aikaansaannoksiaan metsällä, Jura muistaa kiitellä Tarua ahkeruudesta. Taru luki koulutusoppaita ja piti koiralle tottelevaisuus- ja peruskoulutusta. Kovapäisiä koiria hän kertoo heillä olleen ennenkin, mutta tämä oli ensimmäinen kanakoira.
 - Kolmen kuukauden ikäisenä se jo 'metsästi' omia kanejamme pihalla ja seisoi niitä. Koulutusta se tarvitsee, seurakoiraksi se ei sovi. se on toiminnanhaluinen ja vaatii pienestä pitäen kovaa ja määrätietoista tapakasvatusta ja paljon toimintaa. Kovapäisyyden takia on tehtävä toistoja toisensa perään, sillä se yrittää kokeilla rajoja monta kertaa. Tästä ominaisuudesta olemme toisaalta tykänneet, sillä se ei ota heti nokkiinsa mahdollisista koulutusvirheistä. Toisaalta se on välkky ja palveluhaluinen ja oppii uudet asiat nopeasti niin halutessaan.
 - Koira itsessään on tosi lahjakas ja se on kouluttanut myös kasvattajia. Luontaisia toimintoja ja vaistoja tästä on nähnyt eri tavalla kuin palveluskoirapuolella, Jura taputtaa Cardaa.
 Luonteen yksi ominaispiirre on nokkeluus. Rotu osaa ottaa opiksi, jos sille antaa jotakin periksi. Kohtelussa pitää olla johdonmukainen ja harrastaa reilua peliä.

Tekijä puolivuotiaana

 Puolen vuoden ikäisenä, 10.päivä elikuuta 2001, Carda oli mukana kyyhkyaloituksessa heti aamulennolla. - Viljapeltoon ei saanut mennä, mutta kun lintu putosi pystyviljaan, koira sen sieltä nouti. Ihan kuin se olisi heti tajunnut, 'tää on mun hommani'. Eikä ensimmäisen noudetun linnun jälkeen jäänyt yhtään lintua noutamatta.
  Kuukautta myöhemmin Jura oli Pohjois-Karjalassa aamulla suolla kuvastamassa teertä. Hän ampui haavakkolinnun, joka lensi koko suon yli eikä löytynyt. Koira ei ollut mukana, mutta nyt se piti hakea mökiltä. - Puolentoista tunnin päästä olimme siellä koiran kanssa, joka jäljitti nopeasti kävelemään lähteneen linnun noin 250 metrin matkan. Kaiken huipuksi se luovutti teeren käteeni ihan oikeaoppisesti. Samalla matkalla Carda teki pyyn seisontoja, mutta peräänmenovietti oli vielä liian vahvana, kuten nuorilla on yleistä.

Pusikkojen hakija

Jura on käynyt nyt neljänä syksynä samoissa maisemissa Metsähallituksen mökeillä, välillä serkkunsa mukanaan. Jo vuonna 2002 Cardan avulla tuli aloituspäivän saaliiksi yksi riekko sekä kaksi teertä ja kaksi pyytä. - Viime syksynä Cardalla oli seisontoja kaikille metsäkanalintulajeille. Heti alkuun Cardalla oli täydellinen riistatyö teerelle. ensin Carda meni seisomaan sitä 30 metriin, teki 10 metrin siirron ja sen jälkeen käskystä avanssin. Minä ammuin ja koira toi luvan saatuaan linnun käteen.
 Ulkosaariston merilinnustuksen lisäksi Carda on ollut jäljestämässä kolarihirveä ja haavakkopeuraa. Jäniksellekin koira seisoo, jos vain jänis sen kestää pakoon juoksematta. - Haku ei tällä ole yhtä laajaa kuin yleensä saksanseisojalla, mutta pusikot ja tiheiköt se hakee tosi tehokkaasti. Se on toiminut hyvin myös peltosorsastuksessa tämän syksyn tulvapelloilla, joilla se nouti parhaimmillaan yli 10 sorsaa päivässä. se on hiljaa kyyhky ja sorsapassissa, liki 'kuorsaa' vierellä, mutta on heti valmis lähtemään haulikon kahahtaessa olkapäälle. se on opetettu lähtemään kuitenkin vasta käskystä, ettei paukkunoutoja ala ilmaantua.

Koe- ja näyttelymenestystä

Jura kehuu, että talvessa tarkenevan Cardan kanssa voi lähteä vaikka pilkkireissulle. Vain sopiva lumi paakkuuntuu tassuihin, mutta sama ongelma on kaikilla koirilla. Uimaan isomünsterinseisoja menee mielellään. - Karva on sanalla sanoen mahtava. Se kuivuu nopeasti ja kura varisee pois liukkaasta turkista itsekseen. Normaalisti riittää uimassa käyminen rypemisen jälkeen ja shampoolla se on pesty elinaikanaan vain kerran. Jo ostaessa oli tiedossa, että sillä ei ole mikään setterin karva. Häntään housuihin ja korviin voi kuitenkin takertua joitakin roskia.
 Rotuvalintaa omistajat pitävät kaiken kaikkiaan onnistuneena. Nuorten luokasta Cardalla on NUO3-palkinto. Avoimessa luokassa se on kilpaillut neljä kertaa, joista on tullut kaksi AVO2- ja yksi AVO3-palkinto. Viime syksynä ensimmäisessä avoimen luokan kokeessa siitä tuli Uudenmaan kanakoiraharrastajien avoimen luokan mestari 76 pisteellä.  - Alun perin sille oli tavoitteena AVO2, mutta kun se tuli heti, tavoitteet ovat kasvaneet. Riistatyöskentelyssä sille on tullut kehuja, kuten myös noudossa, mutta hakuluovit eivät ole kokeissa olleet tarpeeksi laajoja. Kokeet pidetään yleensä peltoaukeilla, joka ei ole tämän koiran ominta aluetta. - Aikuisiän kolmesta näyttelystä Cardalla on yksi serti. Moitteet ovat joissakin arvosteluissa kohdentuneet nartuksi liian raskaaseen rakenteeseen ja niukkoihin takakulmauksiin, lähinnä pikkusilausten puuttumiseen.
 
Ampumisen jälkeinen työskentely

Elina Lustig kirjaa Saksanseisojakerho ry:n 60-vuotisjulkaisussa isomünsterinseisojan parhaiksi piirteiksi monipuolisuuden sekä ampumisenjälkeisen työskenetlyn. Se on sitkeä metsästyskoira sään- ja naarmunkestävyydellään. Tämä taitava pienriistakoira on luotettava seisoja sekä pitkäjännitteinen noutaja ja jäljittäjä. Suomessa ja Pohjoismaissa metsästys painottuu lintuihin, mutta rotu on ilmiömäinen siinä, että se noutaa kaiken. Supista ja muista pienpedoistakin se ilmoittaa joko haukkuen tai rähisten, tai ottamalla kiinni oma-aloitteisesti.
 Rodun heikkoutena on ollut lonkkavikaongelma. Siihen on paneuduttu ja tilastollisesti rotua on saatu myös puhdistumaan. C-lonkkaisia huonompia ei enää käytetä jalostuksessa. Isomünsterinseisojalla on niin ikään dominointitaipumusta muihin koiriin. Tuijottelut ja uhoilut on siltä kitkettävä heti alkuunsa.
 Rotu luetaan kuuluvaksi pitkäkarvaisiin saksalaisiin seisojiin, mustavalkoisessa asussa. Niiden suunnitelmallinen jalostus aloitettiin 1800-luvun lopulla. Se haukkuu hyvin vähän, käytännössä vain kaadolla ja tiedottaessaan.

Teksti: Sauli Kaipainen   Kuvat: Taru Lamminen ja Jura Lehtinen

MÜNSTERI - lehti 3 / 06

Kotimainen kasvatus tuottaa tulosta

Kuluneen vuoden aikana isomünsterinseisojat ja niitten harrastajat ovat tulleet oikein ryminällä esille! Münsteripäivien osallistujina oli ennätysmäärä isomuksia, samoin Junkkarissa. Myös kokeissa on isomünstereitä palkittu tänä vuonna melkein sama määrä kuin kolmena edellisenä vuonna yhteensä ja palkituissa koirissa on ollut useita suomalaissyntyisiä. Viimeisimpinä saavutuksina tältä vuodelta mm. uusi FIN MVA, Janita ja Pekka Jokisen oma kasvatti Nadisa Emma ja rodun historian ensimmäinen ykkönen Tuija ja Risto Jurmun Meikäpojalle.

Pienrotujen tuominen muittenkin seisojaharrastajien tietoisuuteen on usein paljolti aktiivisten kasvattajien ansiota ja vaatii paneutumista myös pentueen "jälkihoitoon". Isomünsteriväellä tuntuu lisäksi olevan hyvä yhteishenki niin kasvattajien välillä kuin kasvattienkin ja tuontikoirien omistajat on otettu mukaan. Pienenkin joukon on hyvä porukalla ponnistaa.

Seuraavassa ajatuksia kasvattajauransa alkutaipaleella olevilta Taru Lammiselta ja Jura Lehtiseltä. Ensimmäisen kasvatetun pentueen (Carda vom Isseltal / V-98 MV-98 BDSG-98 KANS MVA Dixon Ciperro) ansioina tähän mennessä kolme palkittua koiraa nuorten luokassa, se historiallinen ykköstulos ja koko yhdeksänpäisen pentueen osallistuminen Junkkari-katselmukseen.

Miten ja miksi teistä tuli kasvattajia? Millaiset ovat tavoitteenne?

Itseasiassa kasvatus-ajatus on ollut minulla (Tarulla) vireillä jo toistakymmentä vuotta. Vuonna -91 vanhempieni luona vielä asuessani meille tuli hyväsukuinen saksanpaimenkoiranarttu sjoitukseen, josta oli tarkoitus tulla kanta-jalostusnarttu minulle. sen kanssa meni kuitenkin pieleen pari pentueyritystä, jolloin molemmissa oli vain yksi pentu ja jälkimmäisen yhteydessä siltä jouduttiin poistamaan kohtukin. Sitten -95 Juran kanssa jo asuessani meille tuli yhteiseen talouteen taas saksanpaimen-sijoitusnarttu, josta ei ikinä "tullut mitään".
  Ennen kolmatta koiraperheenjäsentä Jura oli aloittanut metsästysharrastuksen ja vaihdoimme yhteistuumin metsästysrotuun, eikä rotuvalintaa ole kaduttu. Koiran myötä minäkin innostuin metsästyksestä. Jo Cardaa ottaessamme oli taaskin ajatuksena, että jos se osoittautuu hyväksi ja saa tarvittavat tulokset kasaan yms. niin sitten sitä käytetään jalostukseenkin.
  Tietysti jännitti ja hirvitti ihan kauheasti ja perhekin oli lisääntynyt ja taas lisääntymässä, mutta kun puntaroimme asioita puoleen ja toiseen ja Cardalla ikäkin alkoi jo tulla vastaan oli tehtävä päätös joko nyt tai ei ollenkaan. Vaakakupissa painoi myös että pennuista oli jo etukäteen kysyntää. Niinhän me sitten lopulta päädyimme sen astuttamaan.
  Tiineysaika meni melko sujuvasti kaikkea mahdollista asioista opiskellessa ja jännittäessa, kunnes alkoi näyttää koira turhan tuhdilta. Toisaalta oli tietysti hyvä että pelkojakin oli tarpeeksi, jotta kaikki sitten lopulta kaiken kaaoksen jälkeen päättyi melko onnellisesti ja pentujakin jäi kuitenkin loppujen lopuksi yhdeksän henkiin viidestätoista syntyneestä. Kyllähän se aikamoista oli ja vielä itsekin odotin vauvaa samalla, mutta jotain noissa lapsissa vaan on, myös karvaisissa, että vaikka kuinka olisi rankkaa niin silti niissä on jotain mihin jää koukkuun, ja parhaansa niiden eteen vaan yrittää.

Jura vannoi heti ruljanssin jälkeen ettei enää ikinä (nyttemmin mieli on jo muuttunut), mutta minä kyllä jo jotenkin tiesin että kyllä tämä nyt vasta sai alkunsa. Ja on näitä Cardan jälkeläisiäkin silmällä pidetty tulevaa mahdollista jalostuskäyttöäkin ajatellen. Tällä hetkellä näyttää lupaavalta, mutta eihän ikinä tiedä mitä tuleman pitää. Cardaa tuskin enää pennutetaan, sillä on kuitenkin jo jälkeläisiä sen verran, mutta on hyvin mahdollista että näistä nyt nuorista koirista osa tulee lisääntymään. Itsellämmehän on yksi tyttäristä, Miska, mutta on niissä muitakin lupaavia otuksia.
  Tavoitteenamme on, että koirat jotka meiltä lähtevät, täyttäisivät tulevien omistajien toiveet terveinä ja toimivina käyttökoirina mahdollisimman hyvin ja toisivat omistajilleen paljon iloa myös arkielämässä. Ja samalla haluamme myöskin, että rotu saataisiin ansaitsemalleen tasolle muiden seisojarotujen rinnalle ja että jalostuksessa olisi myös pyrittävä säilyttämään suppeasta geenipohjasta tarpeeksi laaja otos käyttämällä koiria järkevästi jalostuksessa. Itseäni kiinnostaa erityisesti ominaisuuksien periytyminen ja se onkin mielenkiintoinen ja ehtymätön osa-alue.

Millaiselle ihmiselle isomünsterinseisoja sopii? Miten valitsitte pennuille ostajat ja oliko oikeitten kotien löytäminen helppoa?

Isomünsteri sopii mielestämme ihmisille, jotka ovat innokkaita touhuamaan koiran kanssa ja jotka ovat valmiita tarjoamaan koiralle rodunomaista käyttöä eli monipuolista metsästyskäyttöä. Sehän voi käsittää aika monenlaista laidasta laitaan ja kaikenlaista puuhaa löytyy kyllä melkeinpä ympäri vuoden. Eikä kaiken tarvitse edes aina olla oikeaa metsästystä. Pelkästään seurakoirana pitämisessä ei kestä omistajan eikä koiran hermot eikä varmasti kotikaan, toisaalta saadessaan tarpeeksi aktiviteettiä nämähän ovat aivan loistavia perhekoiria ja mahtavan kärsivällisiä lastenkin kanssa. Ja sellaisille ihmisille, joille selkeiden sääntöjen ja rajojen asettaminen ei ole ongelmallista ja pitkäjänteisyyttäkin on tarpeeksi, mutta toisaalta huumorintajuakin on ihan hyvä olla.
  Kotien läytäminen pennuille tuntui aluksi helpolta, olihan puolet pennuista varattu jo ennen syntymää, mutta ei se niin helppoa sitten kuitenkaan ollut. Kysyntä tuntui alun jälkeen tyrehtyvän, ja pari pentua olikin meillä kotona hiukan pidempään. Melkein meinasi toivokin jo hiukan mennä, kun itse kävin, vielä osan pennuista ollessa kotona, synnyttämässä vauvan, jonka kanssa ei myöskään kaikki mennyt ihan sujuvasti.
  Ehdoton edellytys meillä oli, että koirat menevät metsästyskäyttöön ja täytyy sanoa, ettei kukaan meiltä asti muuhun tarkoitukseen pentua kysynytkään, toisaalta joillain kysyjillä oli kyllä melko heppoiset käsitykset rodusta ja ominaisuuksista, jostain syystä näitä rinnastettiin monesti noutajiin.
  Kriteerit meillä olivat ehkä aika kovatkin ja keskusteluiden perusteella tulleet mutu-tunteet vaikuttivat paljon. En vaan voinut ajatellakaan, että joku niistä pikkuisista menisi ihmiselle, jonka kanssa ei tuntunut synkkaavan yhtään tai muutoin tuntui epäilyttävältä. Toisaalta ei hirvittänyt ajatus antaa pentua aloitteleville kanakoiraharrastajille, jos heillä tuntui olevan intoa opetella ja touhuta koiran kanssa ja asenne oli muutoinkin mieleinen.
  Jälkeenpäin voi nyt sanoa, että ihan hyvin toimi, kaikilla on nyt hyväntuntuinen koti ja jokaisella omistajalla on koira jonka kanssa tulevat juttuun. Omistajat ovat myös olleet ilahduttavan aktiivisia. Yhteyksiä on pidetty ja yhteisharjoituksia järjestetty ja kaikenhuippuna oli, kun olimme kaikki porukalla Junkkarissa

Mitä pentue teiltä kasvattajina on vaatinut tähän mennessä?

Aluksihan pentujen kanssa oli aikamoista; punnitusta, lisämaidon syöttämistä, ja siinä ohessa Cardan hoitamista rääkin jäljiltä. Ei voi sanoa, että olisi paljon ehditty ensi aikoina nukkua. Toisaalta täytyy myöntää, että myös pentujen aktivisuus ja kehitys yllätti, ei missään oltu kerrottu, että nämä voivat lähteä ensimmäisten päivien mahdottoman vilkkaan ryömisisen jälkeen, alle viikon ikäisinä vauhdilla hoippumaan jaloillaan ympäri pentulaatikkoa ja kiipeilemään Cardan ruokakuppeihin, niin että sai kaivaa kuivamuonanappuloita pentujen kurkuista... Eikä tahti kyllä missään vaiheessa rauhoittunut. Pentulaatikon laitojakin korotettiin minkä ehdittiin.
  Vasta pentujen ollessa noin viisiviikkoisia ja niiden osatetssa jo seurata ruokakuppeja sisään ja ulos (siis korkeintaan puoli laumaa, muut karkasivat kukin omille teilleen) ja muuta vastaavaa, tuntui että alkoi hiukan helpottaa... Tosin itselläni alkoi jo olla oman mahan kanssa niin tuskaiset oltavat, ettei se aivan nauttimiseksi silloinkaan muuttunut.
  Viisiviikkoisesta lähtien myös tarkkailimme ja testailimme niiden luonnetta ja ominaisuuksia mm. siivillä noutotaipumuksia ja kanihäkillä seisontataipumuksia. 2½-vuotias poikamme myös kouli pentuja välillä hieman kovakouraisestikin, mutta ainakin tottuivat kovaan meteliin, yllättäviin polkutraktori hyökkäyksiin tai kottikärryajeluihin ja vaikka mihin muuhun.
  Pentujen jo muutettua omiin koteihin, yhteydenpito uusien omistajien kanssa säilyi melko tiiviinä. Ja se onkin minusta kaikkein parasta palautetta ja kannustusta jatkaa, kun kuulee iloisia uutisia omistajilta.
  Tietenkin ongelmiakin koulutuksessa tms. on aina välillä ollut ja olemme yrittäneet auttaa niin kuin olemme osanneet ja pystyneet, sitten onkin vielä parempi mieli, kun jokin asia alkaa sujua ongelmien jälkeen.
  Olemme järjestäneet myös yhteisiä tapaamisia/harjoituksia fasaanitilalla ja hieman on kyläiltykin puolin ja toisin ja aiomme tulevaisuudessakin vastaavaa jatkaa. Porukkaamme on myös mahtunut mukaan ihan sovulla vaikkei sisaruslaumaan kuuluisikaan.
  Pentujen omistajien keskuudessa on pidetty yhteyksiä melko ahkerasti ja siitä on tullut sellaista ryhmärohkeutta ja yhteishenkeä, jonka voimalla olimme myös koko porukalla tänä syksynä junkkarikokeessa näyttämässä, että kyllä näissäkin on potentiaalia varteenotettaviksi metsästyskoiriksi. Myös tämän syksyn münsteripäivillä Hämeenlinnassa oli mukana ilahduttavan moni, kaukaisin tuli jopa Sodankylästä asti.
  Tietysti hieman on joutunut joitakin välillä vähän "persiille potkimaan", että on mukaan saatu lähtemään... mutta kyllä meille on sellainen mielikuva jäänyt, ettei kukaan ole tapahtumien jälkeen katunut. Muutoinkin rodun harrastajat ovat meidän kokemuksiemme mukaan pääsääntöisesti yhteistyöhaluisia ja mukavaa porukkaa, tosia kannustetaan puolin ja toisin ja iloitaan kaikkien onnistumisten puolesta. Pettymyksienkin yli jaksaa silloin paremmin, kun on kannustajia ja tukijoita.

Teksti: Erja Nummi, haastatteluvastaukset: Taru Lamminen ja Jura Lehtinen

Carda Saksanseisojalehden 2 / -13 kannessa. Kuva on vesityökokeesta Upinniemessä ja useamman vuoden takaa. Kuvan on ottanut Päivi Reiman ja tuomarina näytti olevan Pekka Heikkinen ja Cardahan sai varmaankin täydet 5 pistettä, kuten normaalisti 🙂

Latest comments