Isomünsterinseisojat sekä v-e laika

NELLI

Synt. 08.09.2009   

Emä: Carda vom Isseltal   "Carda"  
FIN25210/01  
Kaer AVO 2 , näytt. FI MVA
Katso Cardan oma sivu !

Isä: Elmer av Hundremeterskogen  "Platte"   FIN22063/06
Kaer AVO 2 , näytt. FI MVA

Norjassa syntynyt "Platte" on yhdistelmä Norjalaisia
(emä synt.  Norjassa ja suku juontaa juurensa mm. Tanskan kautta Saksaan) ja Saksalaisia (Ruotsissa asuva isä syntynyt Saksassa) käyttökoira sukuja.

Lonkat: A/A  Kyynärpäät:  0/0

Sivun alaosassa on selvitys ilmeisesti suolen puhkeamisesta alkunsa saaneesta vakavasta sairastamisesta, josta toipui haimaa lukuunottamatta täysin, eikä aiheuttanut loppuelämäksi sen enempää ongelmia. Mitään muuta ei ole koskaan ollut, ei siis mitään allergioita tai muita tulehduksia.

Korkeus: 58cm, Paino n. 26kg

Kaer: NUO0, AVO 3

Näyttely: Sert, Cacib, ROP

Aktiivinen ja väsymätön monitoimiotus. Tätä päivittäessä 12v ja edelleen monipuolisessa täydessä käytössä.

Nellillä oli todella isot saappaat joihin astua, sillä siitä odotimme Cardalle manttelinperijää.
Kyllä Nellissä paljon onkin Cardaa, ihan ilmeistä ja käyttäytymisestä lähtien (samat kuviot on käyty läpi kuin Cardan nuoruudessakin) Joissakin yksittäisissä asioissa on havaittu pienen pieniä eroja, mutta muutoin on mukavan tuttua touhuta tämän vintiön kanssa. (Olen yrittänyt olla tekemättä kaikkia virheitä, kuten Cardan kanssa...) Hieman herkempi Nelli on joissakin asioissa Cardaan verrattuna, mikä ei välttämättä ole pelkästään huono asia, sillä Carda oli äärettömän jästipäinen koko ikänsä.

Nelli on SUURI persoona pienessä paketissa. Ja jossa on voimaa kuin isossa, sekä pienen nopeutta ja ketteryyttä. 

16.03.-14

Tästä pääset Münsterikerhon IMS galleriaan, josta löytyy myös Nelli, ja josta on edelleen suorat koirakohtaiset linkit SSK:n tietokantaan, sekä SKL:n Koiranettiin 

Tämä on "päiväkirja" Nellin sairauskertomukselle itse tehtyjen päätelmien perusteella ja tämänhetkisillä tiedoilla:

Nelli on ikänsä ollut hyvin terve, vain yksi lievä pissitulehdus oli ekana talvena pikkupentuna (synt. syyskuussa ja paljon ulkona heti ekana talvena ja n.3kk iässä lievä infektio). Sen maha ei myöskään ole muistaakseni ikinä mennyt sekaisin, vaikka se on syönyt ”ihan kaikkea” roskapussin sisällöistä kaikkeen löytämäänsä epämääräiseen ja mätään ja ruokaakin on vaihdeltu ihan totuttelematta toiseen aiemmin ilman ongelmia. Varsin ”vahvamahainen” eli siis pystyi sulattamaan mitä vain, mikä nyt jälkikäteen ajateltuna oli varmaan oiva lähtökohta sille miten kävi. Se on myös aina ollut erinomainen ravinnonkäyttäjä ja lihonnut heti ”päivässä” jos saanut vähänkin liikaa ruokaa eli mitään viitteitä aiemmista imeytymishäiriöistä tai mistään alkavasta haiman vajaatoiminnasta ei ole kyllä ollut lainkaan.

Koiramme olivat talven eläneet suurimmaksi osaksi lihoilla ja luilla, kun niitä metsästävässä perheessä siihen aikaan hyvin on tarjolla ja Nelli varsinkin hyvin ahneena söi oikeastaan vain niitä ruuakseen. Helmikuussa alkoivat lihat ja luut olla loppu ja ruoaksi palasi melko nopeasti kuivamuona (sama aktiivimuona kuin aiemminkin ollut). Samalla Nelli pistettiin vielä laihikselle, eli ruokamäärää vähennettiin reilusti, kun oli taas pulskistunut (se on aina aiemmin ahneena ja hyvänä ravinnonkäyttäjänä lihonnut helposti) ja se taisi olla se viimeinen niitti ongelmien alkuun. Miskalla ja Nellillä oli myös vuodenvaihteen jälkeen ollut juoksuajat ja Miskan vierailu uroksen luona sai tytöt kotonakin aivan pöpeiksi hormoneista ja seurauksena molemmille tuli melko vahvat valeraskaudet helmikuun lopulla, mitkä varmasti aiheuttivat stressiä. Jälkikäteen ajateltuna Nelli oli kyllä ehkä hiukan tavanomaista valeraskautta  levottomampi ja maanisempi lelujen hoidossa, eli olisiko sillä ollut jo epämiellyttäviä tuntemuksia mahassa, joita häivytti sijaistoimintoon. Ja kyllähän meillä hiukan metsästyshommiakin harrastettiin ja helmikuun puolivälin jälkeen oli myös perinteinen  kasvattiemme tapaamisviikonloppumme fasaanitilalla eli lisästressiä aiheuttivat varmaan nekin jossain määrin. Kaikenkukkuraksi Nelli vetäisi fasutilalla mökin pihalta nassuun kassillisen ruokaroskia (mitä lie ollut sielläkin joukossa, vain pari muovipussia ja rikkinäinen lasinen punajuurisäilykepurkki oli enää jäljellä kassin pohjalla) ja kotiin tultua oli napannut vielä avonaisesta autosta fasaanin, jonka söi sulkineen päivineen... -Nuo syömiset eivät olleet mitenkään epänormaaleja Nellille, sillä se oli aivan pienestä pitäen ollut erittäin ahne ja syönyt aiemminkin kaikenlaista.

Ensimmäinen huomaamamme oire oli voimakas ja nopea laihtuminen, mikä meitä ihmetytti. Tosin Nelli oli pistetty laihikselle ja valeraskauden loppuvaihekin oli päällä, joten mietimme voisiko ne yhdessä nyt tehota noin hyvin ja sen ruokamäärää alettiin lisätä taas.  Tähän samaan ajoittui perheemme, myös koiramme kiertänyt mahatauti, joten emme reagoineet sen muutamaan oksennukseen parina päivänä sen kummemmin, koska koko perheemme teki saman kaikki koirat mukaanluettuna. Eihän sitä tiedä vaikka se olisikin ollut vain sitä mahatautiakin joka pahensi Nellin epävakaata vatsan/suolen tilaa entisestään, koska siitä se alamäki sitten alkoi vauhdilla, mutta se voisi hyvin sopia myös tähän isompaan kokonaisuuteen. Yhtenä päivänä joku koiristamme oli myös tehnyt ihan pikimustat ripulit sisälle, mitä ihmettelimme ja tarkkailimme koiria muutaman päivän ja kun ei kukaan jatkanut sitä ja kakat vaikuttivat taas normaaleilta, sekin unohtui. Emmekä tienneet edes kuka koirista ja mitä se oli ollut ja arvelimme jonkun koirista siis syöneen jotain omituista, joka sekoittanut mahaa ja värjännyt kakan. Nyt siis selitys tuolle mustalle kakalle olisi selkeä (emme tienneet vielä silloin mitä sellainen kakka tarkoittaa): Nellillä oli ilmeisesti siinä vaiheessa jo paha ohutsuolihaava (tai jopa repeämä) joka oli vuotanut verta suoleen ja ohutsuolen alkupään verenvuoto kuulemma tulee ulos tuollaisena mustana tervamaisena kakkana, ilman enää varsinaisesti näkyvää verta (eipä ollut tuttu asia meille silloin vielä). Ja koska vuoto on ollut tod.näk. ohutsuolen, eikä mahan puolella, ei niissä oksennuksissakaan ollut näkynyt kertaakaan verta vaan olivat vain voimakkaan hajuisia ”normaaleja” oksennuksia, joita nyt joskus ennenkin on koirilla nähty.

Eläinlääkäriin otimme yhteyttä maaliskuun alkupuolella, kun Nelli oli laihtunut epänormaalin runsaasti, eikä ruokamäärän lisääminenkään pysäyttänyt nopeaa laihtumista ja lisäksi huomasimme sen kakan muuttuneen yhä useammin vaaleammaksi, löysäksi ja epänormaalin hajuiseksi, jota muut koiramme lisäksi nyt söivät (eivät ole ikinä ennen osoittaneet kiinnostusta kakkaan, muuhun kuin kanien/jäniksien eivätkä nytkään olleet kiinnostuneita toistensa) Sillä oli myös ilmavaivoja ja vatsa purlasi äänekkäästi. Ruokavalion muutos (mm.pelkistetty liha-kasvis) kokeilut eivät myöskään tehonneet parantavasti tilanteeseen (liian pahaksi päässyt ilmeisesti jo). Nelli oli kuitenkin muuten hyväkuntoinen ja pirteä, hyvin toiminnanhaluinen ja aktiivinen, jopa turhautuneen levoton. Se leikki lähes tauotta sisällä leluillaan, eikä ollut ulkona hetkeäkään paikoillaan. Voi kun olisin osannut yhdistää tuon käytöksen omaan kipuihin reagointiini eli liikkuminen ja tekeminen saa unohtamaan kivun, joka paikoilleen pysähtyessä voi äityä lamaannuttavaksi ja Nellikin ilmeisesti yritti paeta kiputuntemuksiaan tuohon jatkuvaan muuhun toimintaan näyttämättä sitä muulla tavoin ulos. Karvakin kasvoi takaisin kiiltävänä ja tuuheana juoksuajan karvantiputuksen jäljiltä.

Aluksi Nellillä epäiltiin giardiaa, joka olisi täsmännyt mainiosti noihin sillä hetkellä havaittuihin oireisiin: Laihtuminen, epänormaali vaihteleva kakka, levoton olemus  vatsan nipistelyn ja ilmavaivojen takia...  Sen satunnainen pulauttelukin olisi sopinut hyvin taudinkuvaan, sekä hillitön nälkä ja syöminen, kun loiset käyttävät sen ravinnon. Lisäksi koiramme olivat mm.käyneet ahkerasti ilveksen tappamilla haaskoilla pellollamme ja samoilla kävi myös kulmakunnan ketut, supit ja haaskalinnut eli ties mitä sieltä olisi voinut tarttua. Puhuin alkuviikosta eläinlääkärin kanssa puhelimessa ja sovimme, että loppuviikosta siltä kerätään kakkaa usempana päivänä ja toimitetaan maanantaina tutkittavaksi giardia-pikatestillä ja samalla piti tutkia muutkin loiset varmuuden vuoksi (vaikka olivathan koiramme madotettu säännöllisesti ja viimeksi helmikuun alussa) ja tsekata noin yleisesti miltä vaikuttivat ja olisiko aihetta johonkin muuhun. Tässä vaiheessa sen kakka vaihteli harmaasta kiinteähköstä pötköstä-kellertävään jopa vaahtomaiseen  löysään lehmänläjään ja haisivat oudolle ja voimakkaasti.  Tämä ensimmäinen el.lääkäri sairastui itse ja jäi pois töistä, joten Nellin näytteiden tutkiminen meni hiukan pieleen, kun ei muut tienneet mitä pitikään tutkia (eikä kukaan vaivautunut meille soittamaan ja kysymään, mikä oli meille ensimmäinen kova pettymys); kakat oli sitten lähetetty vetlab:iin ja niistä tutkittiinkin pelkästään giardia. Tulos oli negatiivinen, mutta silti aloitettiin varmuuden vuoksi giardiamadotus viikoksi koko koiralaumallemme, kun ei aina kuulemma testeissä näy ja oireet vaikuttivat sopivan, myös siihen että ainoastaan nuorin Nelli oireili eikä ”herkemmät” vanhemmat koiramme,  jotka olisivat saattaneet olla jo vastustuskykyisiä ko loiselle ja koko tähän prosessiin hukkaantui aikaa sitten yli 2 viikkoa.

Madotus ei auttanut ja itseasiassa tilanne meni sen jälkeen vain huomattavasti huonompaan suuntaan, sen kakka oli muuttunut lähes pysyvästi vaaleaksi sinappimaiseksi joten alettiin hakuammuntana tutkia muuta. Mentiin jo maaliskuun loppupuolta ja Nelli oli kuihtunut 22kg:n painoiseksi ja paino putosi edelleen jopa lopulta alle 21kg:aan, kun normaalisti paino huidellut siellä 28kg:n paikkeilla ja mettäreissun jälkeen hoikkanakin pysynyt vähintään 25kg:ssa. Nelli oli aivan elävä luuranko, jota oli vaikea koskeakin kun sen kaikki luut törröttivät. Kuitenkin sen karva kiilsi, sillä oli vielä lihaksia hyvin tallella ja se oli pirteä ja hyväkuntoisen oloinen, sillä ei ollut mitään vatsan turvotuksia tms. oireita joista olisi voinut päätellä jotain. Meillä oli mukana A5 paperi molemmin puolin kirjoitettu täyteen kaikkea mitä oli tapahtunut ja huomattu ja Nellistä otettiin verikokeet ja suoritettiin fyysinen ulkoinen tutkimus. (El.lääk. diagn.: Om. mukaan: koira oireillut muut. viikon, laihtuu, syö reippaasti, uloste löysää vaaleaa pahanhajuista.  Madotettu, giardia neg.  - Koira laiha, kuitenkin pirteän oloinen, lämpö 39,0, ei arista vatsan palp. Verinäytteet. Nyt kotiin Tylosin 240mg 2tabl kahdesti vrk:ssa) Ulkoisessa tutkimuksessa ei paljastunut mitään, eikä koirasta havaittu kipukohtia (no Nellihän eikä äitinsä Cardakaan ole ikinä osoittaneet erityisemmin kipua vaan kestäneet kaiken hiljaa hammasta purren ja metsällä ollessaankin kova pää juoksuttanut usein kropankin melko huonoon jamaan) ja jäimme odottamaan epätietoisina verituloksia. Vahva antibioottikuuri (Tylosin x50tbl) sille aloitettiin kuitenkin heti, koska aavistus lämpöä ja epäilemättä ainakin jonkinnäköistä tulehdusta  suolistossa oli.

Seuraavana aamuna Nelli kakkasi lähes mustaa kovaa kakkaa, vaikka oli ollut jo pitkään vaaleaa ja löysähköä. Eläinlääkäri ei osannut puhelimessa selittää tätä (ja kysyimme siitä kyllä tosi monta kertaa...), emmekä itsekään ymmärtäneen moista, eikä se meistä mitenkään sopinut myöhemmin samalla viikolla todettuun taudinkuvaan, koska ei ollut saanut vielä lainkaan haimaenstyymiä. Meitä asia vaivasi kovin ja kyselimme siitä usein jälkeenpäinkin ja monelta taholta. No nyt jälkeenpäin on helppo todeta sen olleen ilmeisesti jälleen ohutsuolen verenvuodosta aiheutunut musta verikakka.  Ja muutaman kerran samalla viikollakin tuli vielä yksittäisesti hyvin tummaa kakkaa. Jospa olisimme silloin vain tienneet että ohutsuolen haavauma/repeämä se siellä oli ilmeisesti auennut (varmaankin vatsan ulkoisesti painelusta ja tutkimuksesta) ja koira itseasiassa saattoi olla jälleen hyvinkin hengenhädässä, olisimme varmasti kiikuttaneet sen viivana jonnekin... Mutta kun emme osanneet lainkaan arvata, kun emme olleet ennen tuollaista mustaa ohutsuoli-verikakkaa nähneet, jossa ei siis ollut varsinaisesti verta enää näkyvissä, kun oli ensin kulkenut koko suoliston läpi ja koirakaan ei osoittanut olevansa mitenkään erityisen kivulias.   

Eli Nellin verikokeista todettiin myöhemmin samalla viikolla haiman vajaatoiminta ja alhainen kilpirauhasarvo. Tuo kilpirauhastuloskin sai aikaan ylimääräistä päänvaivaa ja vääntöä, koska eläinlääkäri ensin tulkkasi sen meille ihan vaan kilpirauhasen vajaatoiminnaksi ja määräsi siihen thyroksinia, mutta kun itse tutkailtiin netistä yms noita saatuja diagnooseja ja tuijotettiin Nellin labralausuntopaperia, ei asiat tuntuneet sopivan, eikä se lopulta ollutkaan ihan niin yksinkertaista. Labratulos osoitti kyllä Nellillä hiukan viitearvon alapuolella olevaa T4 arvoa (=kilpirauhasen tuottama tyroksiini hormoni), mutta sillä oli myös hyvin alhainen TSH-arvo (aivolisäkkeen tuottama hormoni, joka käskee kilpirauhasta tuottamaan T4 hormonia), eli varsinaisesti Nellin kilpirauhanen näyttikin olevan kunnossa, mutta se ei jostain syystä saanut aivolisäkkeestä käskyä tehdä tarpeeksi tyroksiinia (tämä oli monissa lähteissä mm. verinäytteen tutkineen Vetlab:n tulkintaohjeessakin mainittu yleiseksi oireeksi muista sairauksista). Maksa-arvot olivat kunnossa ja poissulkivat kuulemma mm.myrkytykset ja syövän jne. Tässä vaiheessa olimme hyvin pettyneitä, kun verestä olikin tutkittu vain nuo kilpirauhas-, haima- ja maksa-arvot, eikä mitään muuta, vaikka olimme kertoneet vaikka mistä myrkytysepäilyistä, bakteerialtistuksista yms joita sillä olisi saattanut olla, ja tivasimme useaan kertaa lisätutkimuksia ja kysyimme ihan kaikista mieleemme tulleista sairausmahdollisuuksista eläinlääkäriltä, koska mielestämme asia ei nyt täsmännyt ja koko totuus ei voinut olla tuossa. Mikään ei esim. selittänyt Nellin levotonta yliaktiivisuutta ja suorastaan maanista syömistä, eikä noin voimakas ja nopea, yhtäkkiä alkanut laihtuminenkaan sopinut verrattuna muihin ”normi”vajaatoiminta koiriin. Luin kuitenkin niin paljon normaaleja haimanvajaatoiminta koirien tarinoita ja tyypillistä oli pikkuhiljaa alkanut laihtuminen ja ”läpipaskominen”, turkin kiillottomuus, ihon kutina yms, eikä asiaan kuulunut monia piirteitä ja oireita, mitä Nellillä oli.

Haimanentsyymit sille aloitettiin samantien ja auttoivatkin ehkä hiukan, mutta epäselvyydestä johtuen emme aloittaneet sille määrättyä kilpirauhaslääkitystä, koska taudinkuva ei mielestämme sopinut lainkaan ja Nelli oli jo muutenkin yliaktiivinen ja selvästi levoton, emmekä halunneet sille sitä lisätä. Hiukan myöhemmin el.lääkärin painostuksen ja vakuuttelun jälkeen, ettei se voi vaikuttaa mitenkään kielteisesti, kokeilimme sille puolella annoksella hormonia ja parin päivän jälkeen jo tiputimme neljäsosaan annoksen koiran mentyä samantien vrk:ssa aivan ylikierroksille. Se räyhäsi koko ajan Cardan ja Miskan niskassa ja oli suorastaan kiukkuinen, kun sen kanssa ei muut koko ajan jaksaneet painia. Lopetimme hormonin annon ihan omin luvin reilun viikon kuluttua siihen kun tilanne meni mielestämme liian pitkälle (Hormonin lopettamisen jälkeen Nelli palautui heti seuraavana päivänä omaksi itsekseen)

Nelli ei siis vastannut noihin hoitoihin odotusten mukaisesti ja olimme melko epätoivoisia ja jo menettäneet osittain toivomme. Eli se antibioottikuuri kyllä selvästi auttoi johonkin, mutta mihin, sitä emme tienneet. Kilpirauhashormonilääkitys oli katastrofi... Haimaentsyymi auttoi  kyllä kakan koostumukseen jonkin verran, mutta ei tarpeeksi (verrattuna muihin haimaongelma koiriin), kuten eivät  sille kokeillut haimanvajaatoimintaa silmällä pitäen sovitellut helposti sulavat ruokakokeilutkaan. Ja oirehtiminen ja vointi vaihteli jatkuvasti, eikä se ihan kunnossa kyllä ollut. Se ei kuitenkaan enää ollut niin levoton ja se asia hiukan rauhoitti meitäkin. Suurin huoli oli edelleen kuitenkin sen paino, joka olisi pitänyt saada nousemaan, mutta sen paino ei noussut yhtään, vaan pysyi sitkeästi korkeintaan 22kg:ssa. Eläinlääkäri ei ollut myöskään halukas lisätutkimuksiin, vaan kehoitti pitämään annetun hoidon pari kuukautta ja seuraamaan tilannetta ja sen jälkeen uudet kilpirauhas- ja haima-arvot.

Vyyhti lähti lopulta aukeamaan rivakasti huhtikuun puolivälin jälkeen, kun eräs liikkeessäni käynyt asiakas keskustelussamme koirista otti puheeksi omakohtaisen kokemuksen perusteella hankalan ohutsuolihaavan ja sen oireita ja kehoitti meitä selvittämään sen pohjaltakin asiaa. No viikonloppuna sitten tutkin ja kyselin tuosta maha-/ohutsuolihaavasta kaikkea mahdollista ja kaikista tahoista mitä eteen osui. Ja mitä enemmän sen tiimoilta tietoa ja oireita tuli ilmi (tosin koirien suhteen ei mitään löytynyt, mutta ihmisten ja hevosten, joista oli vain pakko yrittää päätellä), sen selkeämmin kaikki palaset tuntuivat loksahtavan paikoilleen ja mieleen muistui oireita ja merkkejä, joita emme olleet edes älynneet liittyvän asiaan näin.  Mm. Nellille puhjennut, jopa sille epänormaali, aivan hillitön ruokahalu ja ruuan varastaminen etenkin öisin: Jatkuva syöminen kuulemma helpottaa tässä taudissa mahakipua ja poltetta suolistossa, joka äityy kuuleman mukaan hirveäksi, jos aterioiden väli venyy esim. yöaikaan. Ja Nelli varasti ja söi etenkin leipää, lasten muroja, leivonnaisia yms, joita se ei voinut vastustaa, vaan saattoi varastaa niitä jopa lasten viereltä pöydältä tai lautaselta ja se seikkaili joka yö pitkin kämppää ja söi ihan kaiken mitä löysi; akvaariokalan ruuista vihanneksiin (se itse tiesi millä helpottaa tuskaista oloa ja lääkitsi siis itseään).  Mekin luulimme sen aluksi olevan vain nälkäinen ja vatsan nipistelevän ilmavaivojen vuoksi; aluksi valeraskauden ja laihikselle laiton takia ja myöhemmin aliravitsemuksen takia ja yritimme estää sen toimintaa... Taudinkuvaan kuuluu myös kuulemma spontaani pulauttelu ja röyhtäily ja sitähän Nelli teki runsaasti ja se olisi sopinut hyvin siihen giardiaankin, mutta ei varsinaisesti esim. haiman vajaatoimintaan. Ilmavaivat ja vatsan kuplinta kuuluvat kaikkiin edellämainittuihin ja niitäkin siis oli runsaasti ja jatkuvasti.  Kaikki nuo sairaudet aiheuttavat voimakastakin laihtumista, ja etenkin tuo haavautunut ohutsuoli imeytymisongelmineen, selittäisi sen tapahtuneen painonputoaminen ilmeisesti niin voimakkaasti ja nopeasti, eikä se korjaantunut lainkaan pelkällä haimanvajaatoiminta hoidolla, kuten olisi pitänyt nopeasti alkaa tapahtua.

Tätä oiretta emme osanneet yhdistää kokonaiskuvaan aiemmin kunnolla, mutta nyt tämäkin outo käytös selittyisi ja olisikin aivan selkeä oire: Nelli reagoi aiemmin (siis helmikuun lopussa-maaliskuussa akuutisti kipeänä ollessaan) myös epänormaalisti nuoremman poikamme halaamiseen selän kautta kädet sen ympäri rutistaen eli se väisti alta pois eikä tykännyt, mutta senkin ajattelimme silloin johtuvan vain valeraskaudesta, pahoinvoinnista tms tai kyllästymisestä huomioon. Reilun kuukauden jälkeen (huhtikuun alussa) asia oli korjaantunut ja huomasimme sen taas ”nauttivan” lapsen rutistelusta normaalisti. Tämäkin asia saisi siis ihan selkeän selityksen: Ihmisten sairaskertomusten yms perusteella haimatulehdus aiheuttaa voimakasta kipua, joka voi säteillä muualle etenkin selänpuolelle. Eli Nellillä oli varmasti kovia kipuja, joita se ei kovapäisenä vain näyttänyt sen enempää, kuin väistelemällä kosketusta selkään ja el.lääkärille ei tunnustelussa sitäkään vähää.  Haimatulehduksen olisi pitänyt periaatteessa aiheuttaa ruokahaluttomuutta yms. mutta ilmeisesti ne oireet hautautuivat tuohon suolen oirehdinnan alle. Ja haimatulehdus voi selvityksiemme perusteella olla seurausta mm. suolen vuotamisesta repeämän kautta tai pahasti tulehtuneesta / ärtyneestä esim. jo haavautuneesta  ohutsuolen alkupäästä levitä haimaan asti... (Ihmisillä yleinen alkoholiin liittyvä ongelma)  Ja haimatulehdus on vaikea diagnisoida ja ei oirehdi päällepäin oikeastaan muuten kuin kovana kipuna, joka voi siis ilmetä nimenomaan siellä selänpuolella selvemmin. Seurauksena haimatulehduksesta voi aiheutua haiman kuolioitumista ja sitämyöten äkisti alkava voimakas vajaatoiminta, mihin vaiheeseen asti Nellikin siis pääsi ennenkuin mitään oleellista selvisi ja mikä selittäisi vihdoinkin sen yhtäkkisesti alkaneen voimakkaan vajaatoiminnan ilman mitään ennakko-oireita tai kunnon ja turkin hidasta huonontumista tms. (niin paljon luin ym juttuja tuosta haiman vajaatoiminnasta ja siihen sairastuneista koirista, eikä se millään sopinut Nellin aiempaan olemukseen ja ravinnon hyvään hyödyntämiseen ja imeytymiseen esim. talvella, eikä Nellin muut oireet ja hoitovaste myöskään yhtään tukeneet sitä normivajaatoimintaa, verrattuna muiden kokemuksiin).  Ja koska kaikki on tapahtunut niin nopeasti ja Nelli oli aiemmin talvella erittäin hyvässä fyysisessä kunnossa, ei sille edes vielä ehtinyt tulla mitään vitamiinipuutoksia tms. jotka olisivat näkyneet päälle. Selvittelimme itse ja tuttavien avustuksella Nellin ongelmaa poissulkien eri sairauksia ja paljon eri tahoja vaivattiin Eviraa myöten, varmistaaksemme joitain asioita, joihin emme olleet saaneet vastauksia.

Nellille aloitettiin huhtikuun lopulla  täysteholla omatoiminen hoito (useiden tahojen vinkkien perusteella koostettu suoliston eheytyshoito) itse päätellyn pohjimmaisen ongelman perusteella ja muiden tahojen avulla tehdyn oman diagnosoinnin perusteella. Haimaentsyymit pidettiin aiemmasta  mukana, mutta muutoin aloimme tukemaan suoliston eheytymistä ja liikahappoisuuden estämistä: Perustana kaurapuuro + raaka kanan jauheliha, sekä hyvin sulava kuivaruoka, johon kylläkin lisättiin nyt mukaan hiukan aktiivimuonaakin ja lopulta toukokuussa suurin osa jo aktiivimuona. Sai syödä ihan vapaasti kanien papanoita (tosin oli ennenkin niitä syönyt jo) Alkukuurina hiukan Antepsinia ennen aterioita ja etenkin iltaisin happojen aiheuttamien haittojen vähentämiseen. Piimää/viiliä/raejuustoa tms. joka aterialla mukana, merilevää + maitohappobakteereja joka ruokaan. Lisäravintona vielä hiukan koiranmaitovastikejauhoakin ruuan pinnalle.

 Jo vajaassa viikossa alkoi näkyä positiivisia merkkejä, jotka jatkuivat seuraavillakin viikoilla; kakka oli ensikertaa yli kuukauteen paksun pötkön muodossa ja välillä jopa perusrusehtavaa sävyäkin nähtii, ja jonkun ajan kuluttua tuli välillä ihan normaalinnäköisiä kakkojakin. (ollut pitkään keltaista, kellertävänharmaata, kylmän harmaata, ja silloin aiemmin jopa mustaa...), kakasta vaimeni se voimakas omituinen haju ja sitä ei välttämättä edes haistanut enää muutaman metrin päästä (aiemmin sen kakka lemusi kymmenien metrienkin päähän voimakkaasti). Eihän se nyt vieläkään samanlaista ole kuin esim. Cardan ja Miskan tiukat tummanruskeat pikkupötkylät, mutta normaalimpaa kuitenkin, eikä kertaakaan ole enää ollut mitään mustaa tai harmaata väriä eli ei varmaan verenvuotojakaan ole enää ollut. Kakan pinnalla ei myöskään enää ollut mitään kelmumaista kalvoa tai koostumus ole ollut vaahtomaista.

 Pulautuksia ei havaittu enää yhtään, eikä se röyhtäillytkään oikeastaan lainkaan enää.  Jatkuva äänekäs vatsan mouruaminen ei ollut enää normaali kodinäänemme ja ilmanpäästelykin vähentyi huomattavasti.

 Se nukkui nyt yönsä aivan  rauhassa eli meillä oli öisin ihan hiljaista, kun se ei kolistele ja pudottele astioita etsiessään syötävää. Lasten avaamattomat muropaketitkin saavat olla ihan rauhassa keittiön pöydällä ja leivänkannikat kuivumassa akvaariolampun päällä, ainoastaan pöydälle unohtuneen sipsipussin jämän tms pientä se on hoidellut päivän aikana kotona ollessaan, mutta se ei ole mitenkään epänormaalia muutenkaan... tilaisuus on tehnyt siitä aina varkaan.  Nelli vaikuttaa kokonaisuudessaan rennommalta ja rauhallisemmalata (siis mitään itse rauhallisuutta siitä ei saa millään, mutta tuohon aiempaan ylim. levottomuuteen verrattuna, eikä rassaa lelujansakaan tauotta enää päivät pitkät), eikä sillä ollut edes aamuisin kiire ulos ja ulkona kakan teko tarvitsee hiukan liikkumistakin ensin alle.

Onnellista asiassa on, että Nelli voi nyt jo paremmin ja jos paino lähtisi vielä nousemaan, pystyisi ehkä tulevaisuudessa elämään lähes normaalia elämääkin jos ei muita komplikaatioita tule tai uusiudu yhtä vakavasti, MUTTA sen paino pysytteee sitkeästi 21-22kg:ssa ja sen on luurangon laiha. Olemme nyt yrittäneet kärsivällisesti sitä hoitaa ja odottaa, kun niin paljon positiivista kuitenkin tapahtui. Hitaasti mutta varmasti,  kuten saimme neuvoja,  josko se painokin lähtisi hiljalleen nousemaan, mutta mitään merkkejä ja parannusta ei siinä asiassa ole tullut. Aiomme myös vielä kokeilla joitakin vaihtoehtoisia suoliston tukihoitoja ja toista haimaentsyymiäkin.  Ja nyt sillä on myös karvanlähtöä, mikä voi johtua tuosta aliravitsemuksesta tai olla ihan vain normaaliakin karvanvaihtoa, näkee sitten.Kiiltoa karvassa vielä on.  Ikävää on myös että sille ainakin on ehtinyt aiheutua vakavat elinikäiset vauriot ja se ei ainakaan pysty syömään enää ikinä normaalisti, vaan vaatii ruokinnan suhteen erityisjärjestelyjä ruuan laadun suhteen sekä jokaiselle aterialle haimaentsyymit (sen haiman ulkokerros on ilm. aivan kaput, koska tarvitsee melko ison annoksen entsyymiä ja heti jos syö jotain ilman tulee ”läpi”, mutta insuliinituotanto on ilmeisesti jotenkuten kunnossa, ainakaan mitään oireita ei ole tullut, eikä vapun alla meidän simafariinisokeripussin tuhoaminen aiheuttanut minkäänlaisia oireita sille).

Vieläkin aivan käsittämätöntä ja tuntuu ihan epätodelliseslta painajaisunelta, kuinka vielä helmikuussa ”terve” pullukassa kunnossa ollut teräsmahainen koira meni hetkessä tuohon kuntoon eikä mikään tunnu auttavan. Ja nyt kun muistelee kuinka se vielä talvella lihosi jo pienestäkin ruuan liika-annostelusta tai ylim. varastetuista välipaloista ja nyt syö kolminkertaisen määrän aiempaan  ja on aivan nälkiintynyt, tuntuu niin epätodelliselta.    Ikävää on tiedostaa myös kuinka paljon kärsimystä ja kipujakin me aiheutimme tuolle pienelle elukalle, kun emme olleet varovaisia ruokintamuutoksissa, emmekä tajunneet tarpeeksi aikaisin kuinka vakavasti sairas se olikaan. Eli vaikka koira olisikin aina ollut hyvämahainen ja terve jne. ihan kaikkea ei sekään kestä ja hetkessä voidaankin sitten mennä toiseen äärilaitaan ja lähelle hengenlähtöä.  Ja itseasiassa varmaan juuri se ”vahvamahaisuus” eli sulattaa mitä vain ja kestää äkkinäisesti runsaankin lihan ja luiden annon oli ehkä otollinen lähtökohta sille että toiseensuuntaan eli helpommin sulavaan ruokaan ja pienempään annokseen liian nopeasti siirtyminen saikin ne vahvat hapot syövyttämään omaa elimistöä vaikeammin sulatettavan ruuan puutteessa. Ja itsekin olin kyllä tietoinen erilaisista ruokien sulamistavoista eli liha ja luut vaativat vahvat hapot jo ohutsuolen alkupäässä, jotta ehtivät sulaa kunnolla ja kuivamuona taas turpoaa ja kulkeutuu pidemmälle suolistoon ennenkuin alkaa helposti sulavana sulaa ja imeytyä loppupäässä nopeasti. Mutta ei sitä hölmönä kaikkea tule ajateltua ja varmasti tästä eteenpäin muistan tuon ja muistan varoittaa muitakin kuinka tuohon suuntaan vaihto kannattaa tehdä itseasiassa paljon varovaisemmin kuin toiseen suuntaan. Tietysti alkuperäinen aiheuttaja olisi saattanut myös olla jokin sen syömä vierasesine tai terävä luu tai linnun sulka (jota useampikin Nellin ”tarinan” kuullut taho epäili ja joista olemme kuulleet vaikka millaisia ikäviinkin lopputuloksiin johtaneita kauhutarinoita), joka vaurioittanut tai jopa puhkaissut  ohutsuolta (niitä kun mahaan joutui ahneella varmasti ja usein ja etenkin helmikuussa paljon normaaliakin enemmän) ja siitä sitten alkanut suolivuoto, tulehdus jne...  Tätä vierasesinettä ehdotimme monesti myös eläinlääkärille, että pitäisikö tutkia asiaa, kun koira kuitenkin syönyt kaikennäköistä epämääräistäkin viimeaikoina runsaasti, mutta hän torppasi ajatuksen sillä että koiran pitäisi olla kipeämpi/kivuliaampi.   Jälkeenpäin ei voi kuin jossitella ja arvuutella alkuperäistä syytä, kun vahinko on jo tapahtunut ja metsään menty liikaa ja liian kauan. Koko kevään on ollut myös melkoisen raskasta miettiä missä menee raja ja koira on parempi päästää kärsimyksistään, kun fyysisesti se on ollut kuin elävä luuranko, mutta toisaalta henkisesti pirteän oloinen.

kesä:

Keväällähän aloimme hoitaa Nelliä eri tavalla eli suolistohaavana/sairautena ja se alkoi tuottaa hitaasti mutta varmasti tulosta ja touko-kesäkuun vaihteessa se sai ekan kilon painoa lisää eli päästiin 22kg yläpuolelle, kesäkuussa sama tahti jatkui ja nyt heinäkuussa se painaa jo pysyvästi 24kg ja kukaan ei enää edes kysele enää siitä, kun se on lähes normaalin näköinen hoikahko koira. Karvahan sillä kyllä on kiiltänyt koko ajan, mutta se oli välillä niin järkyttävän laiha että selkäranka paistoi ja lantio törrötti ja kylkiluut pystyi laskemaan kun nahka oli painunut niin syvälle niiden väleihin ja jokainen sen nähnyt järkyttyi... Juhannuksesta lähtien sitä on alettu myös liikuttaa vähän enemmän ja sen kunto alkaa olla kohtalainen, tosin tottelevaisuus ei... kun on saanut olla ihan pellossa kun tulevaisuus ja henkiinjääminenkin oli ollut epävarmaa. Vatsa ei toimi aivan normaalisti ja heittää helposti löysälle, mutta paljon parempi on. Vaihdoimme myös haimaenstyymivalmisteen toiseen ja pienensimme annostakin kokeeksi. Se kestää nykyään myös jo monipuolisempaa ruokaakin ja eri lihojakin, kun aluksi ruokalusikallinenkin pieleen tarkasta koostumuksesta (tasan 2dl kuivamuona+kaurapuuro-kana-lohi-piimä ja ym.lisät) sai sen vesiripulille, mutta nyt ei antepsinia, maitohappobakteereja yms edes tarvita enää. Se ei enää pulauttele, ei ilmavaivojakaan lainkaan yms. Ikävä kyllä emme saaneet sitä yrityksistä huolimatta suolitähystykseen yms tutkimuksiin eläinsairaalaan, kun siellä olisi pitänyt aloittaa kaikki tutkimukset kartoituskäynnillä nollasta ja jo valmiit tutkimukset eivät vaikuttaneet asiaan ja siltikään ei luvattu tähystystä yms. vaan vasta usean käynnin ja tutkimuksen jälkeen se olisi voinut olla mahdollista, jos katsottaisiin aiheelliseksi. Meidän oli pakko todeta että taloutemme ei ikävä kyllä kestä lukemattomia käyntejä ja uusintatutkimuksia ja mahd. tuhansiin euroihin nousevia kuluja :( Eli joudumme tyytymään veritutkimuksiin yms joita saadaan otettua täällä.

loppukesä:

Meillä tuli loppukesästä ikävää takapakkia Nellin kanssa;
maksa... s-asat & s-alat arvot olivat moninkertaistuneet ja olivat selkeästi normaalirajojen yläpuolella, vaikkeivat nyt ihan hirveän hälyttävissä lukemissa vielä olleetkaan, mutta nousu ikävän nopeaa. S-afos sen sijaan oli normaali. Tulokset viittaavat selkeästi suoraan maksan vaurioon;  uudet testit ja seuranta, voi olla vain vahvasta ruokinnasta ja elimistön huonosta ravinnonkäsittelykyvystä johtuva rasvamaksa tai sitten sen maksa on nyt tuhoutumassa. Haima yms olivat ennallaan, eli ei ainakaan enää se huonontunut, vaan haiman nopea ja raju kuolioituminen oli pysähtynyt yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin ja tukee kyllä mielestämme noita aiempia päätelmiämme ja havaintojamme täysin. Päällisin puolin Nelli voi kyllä ihan OK:n oloisesti ja nyt hiukan vähennämme rasvaa sen ruokavaliosta varmuuden vuoksi, mutta vahvasti sitä muutoin on kuitenkin pakko ruokkia eli lihaa edelleen runsaasti aktiivikuivamuonan lisäksi, mutta painotetaan lihan suhteen hiukan vähärasvaisempaa peuraa, lintuja, lohta jne...

syksy (lokakuu):

Juuri ennen lokakuista metsästysreissuamme Pohjois-Karjalan perukoille Nelli sai todella sopivasti vihdoinkin hiukan ylimääräistäkin luidensa päälle ja muutoinkin sen vointi vaikutti ihan normaalilta. Sillä oli myös alkusyksystä ihan normaalin oloinen juoksu, tosin muutaman kuukauden myöhässähän se tuli. Karva kiiltää edelleen ja karvavaihdot sujuneet normaalisti ja se on muutenkin hyväkuntoisen näköinen, eikä sille siis ole tarvittu missään vaiheessa mitään extra vitamiineja tms. Syömisten suhteen ei tarvitse enää juurikaan varoa, vaan suht normaali ruokavalio sillä on nykyään;  sapuskaa hiukan normaalia enemmän ja vahvempaa ja puolet ruuasta on lihaa (jota voi vaihdella taas nykyään ihan miten vain ja antaa vaikka kokonaisia linnun ruhoja yms)  ja loput samaa aktiivi-kuivamuonaa kuin aiemminkin. Ruoka-aikojakaan ei tarvitse enää niin kytätä, eikä sitä haittaa nyt enää vaikka aamuruoka jäisi välistä esim. metsästyksen takia. Välillä saa ruuan sekaan hapanmaitotuotteita, mutta eipä tunnu olevan vaikutusta, saako vai ei. Minkäänlaisia ilmavaivoja, ripuleita, pulautteluja tms ei ole ollut pitkään aikaan, eikä maha reistaa edes stressin takia enää, vaan kakat pysyvät kovina (Nellillä ei ennen sairastumistaankaan ikinä mennyt maha kuralle esim. metsässä, kokeessa tms). Ainoa poikkeus ruokailuun on oikeastaan että se tarvitsee haima-entsyymiä aina kun se syö, eli välipalat ovat periaatteessa kieltolistalla (tosin kyllä se jotain pientä aina joskus saa...) Maksa-arvojen osalta saimme myös vastikään huojentavia uutisia eli olivat pysyneet suht ennallaan ja arvojen kohoaminen ei ole jatkunut. Olisiko Nellin tila vihdoin vakiintunut ja voisimme uskaltaa luottaa sen olevan tulevaisuudessakin osana perhettämme ja kaverina metsällä.


Joulukuu -13

Nellin tila on pysynyt hyvänä :) Eli painoa on n.26kg eivätkä luut törrötä, joskaan ei ylimääräistäkään yhtään ole. Ruoka-annostakin on jo pienennetty niin että saa nyt n.1,5 kertaisen määrän aiempaan normimäärään verrattuna ruokaa, joka on puoliksi aktiivikuivamuonaa ja toinen puoli vaihtelevasti erilaisia lihoja tai lihaisia luita ja joka aterialla haimaentsyymin. Puruluita tms pientä kyllä syö välillä eikä silloin entsyymejä saa, eikä tunnu aiheuttavan suurempia ongelmia. Vatsa toimii hyvin, kakat pysyvät kovina ja väri vaihtelee luonnollisesti ruokavalion mukaan ja vaikka saisi reilustikin luita, ne sulavat hyvin (joskin kakka on silloin aika kovalla ja väriltään vaaleampaa). 

Kesäkuu -14

Nelli on tätä nykyä oikein hyvässä (ja tuhdissa) kunnossa. Ruokaa on jo joutunut rajoittamaan aika lailla, kun lihoaa taas nykyään helposti, kuten ennen sairastumistaankin eli kertonee suoliston nyt vihdoin olevan taas normaalissa kunnossa. Nelli syö nykyään suurinpiirtein samoin ja samaa määrää kuten silloin ennen sairastumista, vain haimaentsyymi-kapseli ruuan joukossa poikkeaa siitä. Mitään lisäravinteitahan se ei ole missään vaiheessa tarvinnut, juoksut yms tulevat ja sujuvat normaalisti, karva kiiltää ja kunto on hyvä.

2021 Tilanne: Ruuan seassa pakastehaimaa tai entsyymikapseli ja kukaan ei pysty huomaamaan mitään muuta vikaa eli tilanne samanlainen kuin vuoden -14 kuvauksessa ja syö ihan normaalia muonaa.